tiistai 25. syyskuuta 2012

Lauran haaste 54

Haasteena tällä viikolla Kosmetiikka. Kesäinen keiju tummien värien keskellä. Vaalean keltaista luomiväriä lisäilin yksivärisen kohokuvioisen paperin päälle. Mukaan laitoin kimalleliimaa ja paljetteja. Kiiltokuvan laitoja tummensin mustalla ripsivärillä. Vähän käytän meikkejä, ripsiväri on ainoastaan oma, luomiväri lainattu.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Lamppu

Tunnelmavaloa pimenevään iltaan. Tarvikkeet löytyivät kaikki kotoa. Metallikehikko on jätelavalöytö, on kesästä lähtien ollut lipaston päällä. Sen ympärille kiedoin tara-lankaa. Olen hankkinut sitä joskus neuletta varten, korttiaskarteluun sitä voisi myös käyttää. Isot keramiikkahelmet ovat olleet jemmassa jo pitempään, liian isoja mielestäni koruksi ja sisällä led-tuikut.
Mukavaa lauantain jatkoa!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Retkellä






Muutamia kuvia tämän päivän puolukkaretkeltä. Päivä on kuin kesäpäivä. Muutama pilvenhattara taivaalla. Sienikausi meni ohi huomaamatta, enkä ehtinyt sieneen. Joku pakkasyökin oli viime viikolla. Melkoinen trafiikki sivuteillä kävi tänään, kun ihmiset suunnistivat marjametsään.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

P*skarteluhaaste 154



P*skarteluhaasteen resepti: Yksi nauha, kaksi paperia ja kolme perhosta. Tein ikkunan kiiltävästä tekstipaperista,taustalle ruusupaperia. Yhtä nauhaa kieputin ylös ja alas.   Linnun leimasin, tuli satumainen, kun siiven läpikin  näkyy. Pearl liguidia laitoin lisäksi. Paikallisesta Sinellistä löytyivät nämä paperit. Samalla tässä kesän muistoja. Mukavan lämmintä on tällä viikolla ollutkin.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Lauran haaste 52

 Syksyinen kortti  on tämän viikon haasteena. Tällä tätillä paperit lentää niinkuin syksyn lehdet, pari syksyn lehteä sinne leikkasin lisäksi. On menossa luultavasti skräppikurssille. En tarkalleen tiedä mitä "Crop til you drop" tarkoittaa. Taustalla kesänmuistoja Magnolia kurpitsa paperia.  Tein tämän yhdelle kaverille, joka lähti opiskelemaan.
Aurinkoinen päivä tuli, vaikka aamulla oli kuurassa meilläkin maa.

torstai 6. syyskuuta 2012

Hämärät illat

Nyt kun illat ovat alkaneet pimentyä,  olen näitä sisustusasioitakin miettinyt. Olen selannut kuvastoja ja verhoja niistä katsellut. Kirjastosta lainasin  jo toistamiseen tämän ylläolevan kirjan. Sitä on mukava selailla. Pöytälamppu löytyi tällä viikolla kirppikseltä. Vähän laita repsottaa, ostin kun halvalla sain.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Rannekoru

Pitkästä aikaa korukin. Lilan ja pronssin sävyjä. Otin tähän hieman mallia Aunties beads sivuilta. Swaro-kristalleja, kristallirondelleja ja välihelminä lasirondelleja. Pari lasihelmeäkin on mukana.
Hyvää syksyistä viikonalkua!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Seving machine



Jokohan sitä alkaisi ompelemaan, kun syksykin tuli. Ei nyt sentään. Kun lapset olivat pieniä, ompelin heille vaatteita. Nyt ompelukone on jäänyt pölyttymään, niinkuin tämäkin kone. Se on  kirppariostos muutaman vuoden takaa. Siinä on sähkökäyttöinen poljin.Nyt alkaa hiljaiset viikot kun tyttökin asuu toisella paikkakunnalla ja poika lähtee taas opiskelupaikkakunnalleen.
Hyvää viikonloppua!