sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kortteja

Talviaika alkoi ja tunti ylimmäräistä oli tänä aamuna. Aloitin joulukortteilun aikaisin aamulla. Tässä muutama kortti.  Pienet enkelikoristeet on Tiimarin loppuumyynistä. Muuten aika on kulunut tänä syksynä enemmän sukanneuleiden parissa.

Lumet alkoi sulamaan tänään, vettä sattaa ropisten.

torstai 23. lokakuuta 2014

Vintage haaste - Anything goes

























It`s all about the vintage haasteena on kaikki käy. Tällä jouluisella kortilla osallistun. Osallistun myös
Fantastic tuesday challengeen # 58 anything goes.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lamppuhelmiä


Lapsille ja lapsenmielisille. Veikeät kissahelmet tilasin kaukaa. Siemenhelmistä tein nauhan mustalle kissalle. Nahkanauha yhdelle ja siniselle kissalle metalliketju.

Lunta sataa täällä meillä ja kaamosta pukkaa, muuten viikolla on jo ollut kauniita aurinkoisia pakkaspäiviä.
Olen saanut tänne myös uuden lukijan, tervetuloa :)

lauantai 18. lokakuuta 2014

Joulukortti

Joulukortteilu on aloitettu jo täälläkin. Tällä kivalla leimasimella olen tehnyt muutaman kortin. Leimaamisessa käytin Distress marker kyniä. Osallistun tällä Korttisirkuksen haasteeseen, jossa toivotaan kortissa olevan lumihiutaleita tai tähtiä.